Kenelle kierrätyksen päästöt kuuluvat?

Yksi jokaisessa LCA-selvityksessä esiin nouseva kysymys on järjestelmän rajauksien määrittely. Rajauksia määritellessä tehdään päätös myös elinkaaren loppupään (End of Life, EoL) laskentaan sisällyttämisen osalta. EoL-vaiheen sisällyttäminen laskentaan ei usein esim. välituotteilla, jotka jatkavat vielä seuraavan jalostusvaiheeseen ja siitä vasta käyttöön, ole tarkoituksenmukaista. Monesti taas EoL-vaihe on erityisen tärkeää sisällyttää laskentaan kokonaisuuden hahmottamiseksi. Ottamalla EoL-vaihe mukaan joudutaan kuitenkin kinkkisten metodologisten valintojen äärelle, ainakin, jos tuote voidaan elinkaarensa loppupäässä ohjata materiaalikierrätykseen. Tällöin joudutaan pohtimaan, kenelle kierrätyksen päästöt ja mahdolliset hyvitykset lasketaan, eli miten EoL-vaiheen päästöt allokoidaan.

EoL-allokoinnista ja systeemin rajauksien määrittelystä on ollut debattia LCA-yhteisössä jo kauan. On keskusteltu erilaisista allokointimalleista, päästöjen ja hyvitysten tasapuolisesta jaottelusta kierrätysmateriaalia tuottavan toimijan ja kierrätysmateriaalia käyttävän toimijan välillä. Tieteellisissä julkaisuissa on esitelty erilaisia allokointimalleja. Myös teollisuuden alojen edelläkävijäetujärjestöt ovat laatineet omia laskentamallejaan. Yhtenä viimeisimpänä keskustelun aiheena on ollut Euroopan Komission Tuotteen ympäristöjalanjälki (PEF) –menetelmän EoL-allokointiin annettu malli.

Voidaankin kysyä, miksi keskustelua ei olisi? EoL-allokointipäätöksillä voidaan vaikuttaa laadittujen LCA-selvitysten tuloksiin merkittävästi. Erilaisia EoL-allokointimalleja valitsemalla voidaan tuotteen elinkaaren aikaisiin päästöihin sisällyttää, tai olla sisällyttämättä, kaatopaikkasijoitus, energia- ja materiaalihyötykäyttöprosessit hyvityksineen tai ilman. Erilaisia kombinaatioita laskentaan sisällytettävistä prosesseista on lukuisia. On selvitettävä, mitkä EoL-vaiheen prosessit sisällytetään laskentaan ja huomioidaanko kierrätykseen ohjautuvasta materiaalista saatavat päästöhyvitykset. Toisekseen on määriteltävä, kumpi järjestelmä saa itselleen kierrätyksestä saatavat hyödyt tai päästötaakat: Onko se kierrätysmateriaalia käyttävä vai tuottava järjestelmä? Onko kierrätysmateriaalin käyttö 0-päästöistä vai ei? Kuka saa päästöhyvityksen ja kuka ei? Mistä kierrätysmateriaalin elinkaari alkaa ja mihin se loppuu?

Mihin LCA-laskentaohjeeseen selvityksen tekijä voisi perustellusti EoL-allokointivalinnan päätöksensä perustaa? ISO-elinkaariarviointistandardi antaa tyypillisesti tämän asian ratkaisemiseksi vain yleiset tulkintaohjeet ja kautta linjain -prinsiipit. ISO-standardi antaa yleisen tason ohjemallin avoimen ja suljetun tuotejärjestelmän allokointiin ja käskee huomioimaan materiaalin sisäisissä ominaisuuksissa tapahtuvat muutokset. Muuten ISO-standardi jättää LCA-selvityksen tekijän oman onnensa nojaan. Lopulta EoL-allokointipäätös nojaa usein yhden, selvitystä tehneen henkilön näkemykseen ja asiaan paneutumisen tasoon. Jos selvitykselle tehdään kriittinen arviointi, saadaan EoL-allokointivalintaan vielä toinenkin mielipide sen oikeellisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta.

Tärkeintä EoL-allokointivalinnassa, kuten kaikissa muissakin LCA-selvityksen metodologisten valintojen teossa, on mahdollisimman lähelle todellisuutta pääsevä tilanne. Helpommin sanottu kuin tehty. Allokoinnissa pitäisi muistaa ensisijaisesti tuplalaskennan välttäminen. Etuja (eli hyvityksiä) eikä päästötaakkoja lasketa kahteen kertaan kierrätysmateriaalia tuottavalle ja sitä käyttävälle järjestelmälle. Se, tehdäänkö allokointi massaperusteisesti, materiaalin sisäisten ominaisuuksien muutokseen tai taloudelliseen arvoon perustuen tai mielivaltaisesti tietyn metodologian ohjeiden mukaan, tulisi päättää harkiten ja selvityksen käyttötarkoitusta ajatellen.

Ideaalimaailmassa vaikeiden EoL-valintojen äärellä voi turvautua ajatukseen, että kaikki LCA-selvitysten lukijat ja tekijät noudattavat yhtä tärkeää LCA-mallinnukseen liittyvää ohjenuoraa: ISO-standardin mukaan vertailuväitteisiin käytettävien LCA-selvitysten tulee noudattaa samoja allokointisääntöjä. Eli esim. kartonki- ja lasipakkauksen LCA-selvityksiä ei voi, eikä tule, vertailla keskenään, jos selvityksiä ei ole laadittu samoja laskentamenetelmiä ja oletuksia käyttäen. Näin ideaalimaailmassa. Sanopa sama LCA-selvityksiä lukevalle elintarviketuottajalle, joka miettii valitsisiko lasi- vai kartonkipakkauksen tuotteelleen.

Kirjoittaja:

DI Emma Salminen

DI Emma Salminen toimii projektipäällikkönä LCA Consultingilla. Hänen keskeisintä osaamisaluettaan ovat jätehuollon järjestelmät ja elinkaariarviointi. Salminen on tutkinut myös LUT:lla elinkaariarvioinnin metodologioita ja menetelmien soveltuvuutta eri käyttötarkoituksiin.